"Hän on täydellinen. Hän on minun."

Uudiskohteen ostaminen on monin tavoin erilaisempaa asunnon hankintaa kuin käytetyn asunnon osto. Tavoitteena on ostaa se unelmien täyttymys ja paineet ovat kovemmat, koska hintalappukin on usein tuliterässä kodissa vähän muhkeampi kuin käytetyssä asunnossa. Uusi on kuitenkin uusi ja puhtaalle paperille on mukavaa rakentaa täydellisyyttä.

Tässä jutussa mietitään nyt nimenomaan uuden ostoa, ei tällä kertaa itse rakentamista. Asiakas voi kävellä Fajanssiin ja tutustua vaikkapa Purjehtijankadun uudistalojen piirrustuksiin. Arkkitehti ja rakentaja ovat jo ottaneet huomioon kaavan antamat mahdollisuudet ja unelmalla on valmiit raamit olemassa. Asiakkaan tehtäväksi jää miettiä värejä, sisustamista ja materiaaleja itselleen sopiviksi. Monesti nämä muutokset eivät juurikaan vaikuta hintaan, vaan vaihtoehtoja annetaan ostajalle, jotta se oikeanlainen koti saataisiin rakennettua. Esimerkiksi Purjehtijankadun talot on suunniteltu korkeatasoisiksi ja laadukkaiksi miellyttämään vaativankin asiakkaan makutottumuksia. Alkumetreillä pääsee parhaiten vaikuttamaan ja olemaan mukana synnyttämässä täydellisyyttä.

Rivitalon uudiskohde myytiin juuri Maatähdentieltä. Siellä eletään rakennusten valmistumisen hetkiä. Kuuden perheen unelmat ovat toteutumassa ja he muuttavat maaliskuun lopussa uusiin koteihinsa, jonka yksilöllisyydet he ovat saaneet itse suunnitella. Kaupat toteutettiin, kun pohjatöitä vasta tehtiin tontilla. Rakentaja oli upeasti järjestänyt ostajille mahdollisuuden suunnitella itse esimerkiksi keittiönsä. Oman suunnittelijan kanssa varattiin erikseen aika keskittyen tarkkaan asiakkaan käytännön toiveisiin.

Uuden kodin osto on aina jännittävää ja uuden kodin suunnittelun hohto on hehkua parhaimmillaan. Paras hetki on, kun kävelet oman uuden kodin ovesta sisään ja voit todeta: " Hän on täydellinen. Hän on minun."